Sivusto on arkistoitu, eikä sitä enää aktiivisesti päivitetä. Sivustolla esitetyt tiedot eivät välttämättä pidä enää paikkaansa.
Kirjoitettu 05.08.2010 klo 14:13
HERE WE COME, HERE WE GO!! Bussimme kurvailee kohti Vantaata. Sade ropisee ikkunoihin ja fiilis on onnellinen, mutta haikea. Kun saavumme kotikoloihimme, aikoo Tarmo suunnata suoraan saunaan. Toivottavasti kotona odottavat lämmin ruoka ja sekä isi että äityli. Irman koti on autio ja luultavasti jääkaapissakin loistaa pelkkä valo. Jalkakylpy tekisi terää....
Kirjoitettu 04.08.2010 klo 19:28
Huhuu, mikä yö! (Alku)illan bailasimme taas kerran yömyöhälle ja kun väsyneenä kömmimme pötköpusseihimme, ajattelimme että tänään nukumme pitkään. (Koko viikon edestä..) Yöllä heräsimme kosken kohinaan ja ukkosen paukkeeseen. Tarmon ja Irman välissä virtasi vuolas joki. Makuupussit, alustat sekä rinkkamme kelluivat masentuneina mutaisen altaan pinnalla.
Kirjoitettu 03.08.2010 klo 22:51
HOLA ! (T)yömyyrät ovat olleet vauhdissa. Eilisilta venähti jälleen seuraavan päivän puolelle. Tarmon tango takkuili, kannot olivat normaalisti parkettien partaveitsen tiellä, mutta onneksi charmikas nuorimies oli Irman sijaan pelastamassa Tarmoa.
Kirjoitettu 03.08.2010 klo 10:13
Tänään vietetään leirin seitsemättä päivää. Komea suurleiri on ylittänyt jo puolivälinsä. Erityisen leiristä on tehnyt kuitenkin se, että joka päivä leiriltä voi löytää jotakin uutta ihasteltavaa. Tänään kiinnitin huomiota ulkomaalaisten partiolaisten innostukseen suomalaisia ja leiriä kohtaan.
Kirjoitettu 02.08.2010 klo 19:33
Tänään tutkiva journalismi valtasi mielemme. Aamulla meidän oli tarkoitus suunnata improvisaatiosaitille haistelemaan impron tuoksuja. Tarmo kuitenkin improsi itsellensä niin hyvän nukkumapaikan, ettei lähdöstä tullut mitään. Irmaakin houkutteli enemmän lepäily sekä sumpittelu.
Kirjoitettu 02.08.2010 klo 19:21
Olo on kuin olisi päiväntasaajalla. Lämpö on pysynyt koko leirin yli 30 celsius-asteen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kuumaa näin lappilaiselle, varmasti myös monelle muulle. Vettä on juotava ja hattua pidettävä päässä.